Category Archives: Blogi

iPadin käyttäminen

Applea lainaten “seuraava tietokoneesi ei ole tietokone”. Kymmenen vuotta sitten markkinoille tulleiden iPadien käyttöteho kasvaa kovaa kyytiä, ja Applen valmistamat iPad- sekä iPad Pro -mallit ovat nykyään lajinsa aatelia. Painavasta kannettavasta Padiin siirtyminen houkuttaa erityisesti niitä, jotka ovat paljon liikkeessä. Siinä missä kevyinkin läppäri vaatii oman kantolaukkunsa tai vähintään tilaa vievän suojan, tabletti sujahtaa pieneenkin käsilaukkuun helposti. Lisävarusteiden ja oikeiden sovellusten avulla iPad pystyy samaan kuin tietokone ja joskus jopa enempään.

Tietokoneen ja iPadin erot

Suurin ero tietokoneen ja iPadin välillä on käyttötapa. Siinä missä tietokonetta käytetään hiirellä ja näppäimistöllä, iPad toimii ilman lisälaitteita kosketusnäytöllä. Käyttötavan lisäksi eroa löytyy siitä, että tietokoneelle asennetaan ohjelmia. iPad sen sijaan toimii erilaisilla sovelluksilla, joita on helppo asentaa ja testailla. Padilla voit ilmaisten tai kohtuuhintaisten sovellusten avulla esimerkiksi tehdä muistiinpanoja käsin, piirtää kuten paperille, kuunnella musiikkia ja päivittää sosiaalista mediaa. Lisäksi eroa on tietysti myös painossa ja sitä kautta kuljetettavuudessa.

iPadin lisävarusteet

Jotta saat iPadistasi irti sen täyden käyttöpotentiaalin, kannattaa siihen hankkia asianmukaiset lisälaitteet. Näihin kuuluvat ainakin kynä sekä näppäimistö, jonka avulla voit käyttää tekstinkäsittelysovelluksia kuin läppärillä konsanaan. Käyttäjien iloksi Apple on myös väläytellyt kosketuslevyllä varustetun näppäimistön ilmestymistä valikoimiin, mikä toisi iPadin käyttöä vielä lähemmäs kannettavaa tietokonetta. Kynän ja näppäimistön lisäksi iPad kannattaa myös suojata huolellisesti. Suojia ja paljon muuta löydät iPhone talosta, jolla on laaja valikoima verkossa sekä äärimmäisen nopea toimitus.

Työvaatteet kertovat tarinaa yrityksestä

Monilla suomalaisilla työpaikoilla on edelleen melko vapaa pukeutumiskoodi. Suuressa maailmassa asiat ovat toisin ja yritykset vaativat työntekijöiltään tarkkaa pukeutumista. Se on hyvin ymmärrettävää, sillä työntekijöiden vaatetus ja ulkoinen habitus on osa yrityksen markkinakuvaa. Lisäksi tiettyjä aloja säätelevät yleiset säännöt, joiden mukaan työntekijöiden tulee olla pukeutuneita, elintarvikealalla huomio kiinnittyy hygieniaan ja vaarallista työtä tekevillä turvallisuuteen. Kahvilan, kaupan ja pienyrityksenkin näkyvyyttä on helppo lisätä työntekijöiden yhtenäisellä pukeutumiskoodilla. Se on melko yksinkertaista mainosta omistajalle ja samalla helpottaa myös työntekijöiden elämää, jokainen varmasti tietää millaista on tuskailla aamusta toiseen erilaisten työvaateyhdistelmien kanssa.

Valitse vaatteet huolella

Työnantajan tulee panostaa työvaatteisiin ja pohtia niiden käyttövaatimuksia tarkkaan. Kaunis väri, sopiva printti ja käytännöllisyys tulee ottaa huomioon mutta työvaatteiden tarkoitus on myös suojata työntekijää ja parantaa työturvallisuutta. Ammattitaitoinen vaatettaja osaa suositella työnantajalle juuri hänen yritykseen sopivia vaatteita. Vaatteiden suhteen kannattaa ehdottomasti panostaa laatuun, joka näkyy myös asiakkaille. Työntekijöiden virttyneet paidat, purkautuvat resorit ja mallinsa menettäneet housut kertovat ikävää kuvaa yrityksestä, sen sijaan tyylikkäät ja laadukkaat työvaatteet kestävät kulutusta paremmin sekä ovat yksi parhaimpia yrityksen markkinointikeinoja.

Kausivaatteet tuovat vaihtelua ilmeeseen

Työvaatteilla on mielenkiintoinen tapa tuoda ryhdikkyyttä työntekoon. Työpaikan uniformu kertoo heti asiakkaille, kuka työntekijä on ja se sitoo ryhmän tiimiksi. Työntekijöille siirtyminen vapaalta työmoodiin käy näppärästi juuri työvaatteen avulla eikä työpaikalla synny ongelmatilanteita työpukeutumisesta. Laadukkaisiin vaatteisiin panostaminen maksaa itsensä takaisin, kivoihin vaatteisiin pukeutuminen saa hyvälle mielelle ja niillä on pitkä käyttöikä. Työnantaja voi tuoda vaihtelua työpaikalle luomalla esimerkiksi erilaisen puvuston kesä- ja talvikaudelle. Monissa työpaikoissa se saattaa jopa olla vaadittavaa ilmaston muutoksen takia. Väreillä ja pienillä yksityiskohdilla leikkiminen piristää ja kyseiset asiat jäävät myös asiakkaiden mieleen, positiivisesti. Työpukua voi täydentää leikkisillä asusteilla juhlan kunniaksi tai merkittävien päivien yhteydessä, panostus kertoo työnantajan asenteesta. Tällä työpaikalla myös työntekijä on tärkeä ja haluamme olla mukana merkittävien tapahtumien muistamisessa. Jokainen yksityiskohta on viesti asiakkaille, joten asiat kannattaa tehdä laadukkaasti ja harkiten.

Nettipelien huumaa

Netissä pelaaminen on nykyisin erittäin suosittu harrastus. Pelejä voi pelailla toki myös ilmaiseksi, mutta moni nostaa riskin mieluummin korkeammalle ja laittaa rahansa kasinopelaamiseen. Moni hyötyy kasinopelaamisesta huikeasti. Katso tästä suosituimmat kasinopelit.

Ruletti on eurooppalaisten suosikki

Ruletti eli alkuperänimeltään roulette on yksinkertainen ja tuuriin perustuva peli. Ruletissa ideana on sattua veikkaamaan samaa numeroa, väriä tai molempia, kuin mihin rulettikuula pelikierroksen lopuksi pysähtyy rulettipyörällä. Vaikka rulettia pelaillaan useissa amerikkalaisissa elokuvissa, on ruletti erityisen suosittua Euroopassa eikä niinkään Amerikassa. Tämä johtuu siitä, että ruletista on olemassa monia eri versioita. Euroopassa pelataan yleensä eurooppalaista tai ranskalaista rulettia, joissa on mukana vain yksi nolla ja pelaajan etu on siis suhteellisen korkealla. Amerikkalaisessa versiossa mukana on kaksi tai joskus jopa kolme nollaa, joka taas antaa enemmän etua talolle. Tämä johtaa juurensa kasino-omistajien ahneuteen, sillä he eivät pitäneet uudesta, voittoja höllästi jakavasta pelistä, ja loivat siitä siksi oman, heille itselleen edullisemman version.Netin ruletit ovat yleensä eurooppalaista tai ranskalaista versiota, mutta tarkista ihmeessä ennen kuin aloitat pelaamisen.

Kolikkopeleistä iloa monelle

Nettikasinoiden suosituimmat pelit ovat kolikkopelejä. Kolikkopelit ovat kasinopeleistä myös kenties tunnetuimpia ja arkipäiväisimpiä, sillä niitä nähdään myös kioskeilla ja baareissa. Nettikasinoilla kolikkopelit ovat kuitenkin hieman eri tasolla, ja monissa peleissä on mukana sellaisia bonustasoja, ettei kukaan kioskeilla pelaileva osaisi kuvitellakaan. Kolikkopelejä tehtailee monta kymmentä erilaista pelinvalmistajaa, joista tunnetuimmat ovat muun muassa NetEnt, Microgaming, Play N’ Go ja pieni mutta suuren suosion jo nyt saavuttanut Thunderkick.Kolikkopeleissä idea on selkeä: aseta kolikon arvo, pyöräytä keloja ja korjaa mahdolliset voitot taskuihisi. Jos pääset pelissä ilmaiskierroksille tai bonuspeliin, sen parempi, sillä ne yleensä tietävät vieläkin suurempia voittoja.

Live-Casino huumaa tunnelmallaan

Moni pelaaja ei kuitenkaan välitä kolikkopeleistä, vaan suuntaa nettikasinolla suoraan live-kasinolle. Live-kasinolla pääsee pelaamaan muun muassa erilaisia korttipelejä, ja juurikin rulettia. Korttipeleistä suosituimpia ovat muun muassa pokeri, baccarat, blackjack sekä niiden eri muunnelmat. Korttipelejä pääsee live-kasinolla pelaamaan oikeiden jakajien kanssa, joka houkutteleekin monen pelaamaan live-kasinolle, kun kasinotunnelma on kohdallaan.

Värioppiteoria nettisuunnittelussa

Internetissä ihmiset tekevät usein nopeita päätöksiä, päätös sivulla poistumisesta tai siellä eteenpäin jatkamisesta tehdään hyvin nopeasti. Kaupassa henkilökohtainen palvelu ja muut ihmiset tekevät lähtemisestä usein vaikeampaa. Nettisivuilla surffaaja on sen sijaan valtavan tarjonnan edessä, palvelujen selailu ja sivun vaihtaminen käy niin kätevästi. Päätökseen poistumisesta riittää huono ja sekava kuvien ja tekstin sommittelu, epäammattimainen vaikutelma ja jopa väärä värien valinta.simple-colors_fJs6F_rO_LEri väreillä viestitään erilaisia asioita ja tunnetiloja, monen menestyneen yrityksen logon, nettisivujen ja toimitilojen värimaailma on tarkkaan harkittu. Pikaruokaketju Mc Donaldsin tiloissa näkyvä oranssi on impulsiivinen väri, joka viestii myös terveellisestä ruuasta. Värin avulla viestitään nopeasta ja terveellisestä ruokahetkestä. Samaisen yrityksen paljon käyttämä keltainen on huomioväri, joka suorastaan huutaa asiakkaita tilaamaan hampurilaisia, samalla se on myös nuorekkuuden väri, onhan pikaruualla myös vahva sijansa nuorisokulttuurissa. Vihreää taas käytetään rauhoittumisen ja terveyden viestijänä, kylpylöissä ja rentoutumiskeskuksissa toistuu usein raikas ja rauhoittava vihreä linja.

Alitajunta tulkitsee värejä

Värimaailman suunnittelu nettisivuille on yksi osa niiden ulkonäköä ja piilomarkkinointia. Värien tulee olla linjassa kuvien ja fontin kanssa. Sivuille kannattaa valita yksi tai korkeintaan kaksi pääväriä sekä muutama niihin sointuva väliväri. Liika erilaisten värien sekamelska saa asiakkaat vain ärsyyntymään ja huomio kiinnittyy siihen eikä tekstiin. Sivujen pääosassa on tekstin sanoma, jota värien tulee tukea. Suunnittelussa kannattaa myös tarkastella kuvien värityksen suhdetta sivuston tekstiin ja valittuihin väreihin, monesti saman väriskaalan jatkuminen kuvissa tekee ulkonäöstä johdonmukaisen ja harmonisen. Esimerkkinä mainittakoon Nettikasinovertailu.info, jonka puna-musta-valkoinen värimaailma henkii kasinotunnelmaa ja intohimoista pelaamista. Sivuston asettelu on selkeä – tärkeimmät kampanjat avautuvat katsojan silmien eteen saman tien ja liikkuminen selkeiden ylävalikoiden kautta on käyttäjäystävällistä.

Luettavuus on tärkeää ja tekstin tulee olla selvästi näkyvillä, joten taustaväri ei saa olla liian tumma. Huomionarvoisia kohtia, kuten painikkeita, kannattaa korostaa eri väreillä. Punainen osta-painike osoittaa asiakasta toimimaan, tilaa nyt, älä jätä tätä mahdollisuutta käyttämättä! Jokaisella yrityksellä tai instituutiolla on oma yrityskuvansa, joka määrittää pitkälti myös nettisivujen ilmettä. Nuoria rekrytoiva kansainvälinen työnvälitys voi esiintyä nuorekkaana ja hauskana jolloin väreinä voi olla jotain raikasta ja impulsiivista kuten oranssi. Vakavasti otettava tutkimuskeskus taas haluaa antaa itsestään luotettavan ja virallisen kuvan sinisellä värillä, joka ei juuri revittele vaan viestittää yrityksen vakaista arvoista.

Vinkkejä nettikaupan parantamiseen

Netistä löytyy nykypäivänä kuluttajille jos jonkinlaista verkkokauppaa, aina vaatteista hammasharjoihin ja piilolinsseihin. Jopa elintarvikkeita voi tilata netin kautta suoraan kotiovelle, lisämaksusta tietenkin. Kilpailun kiristyessä, myös verkkokauppojen on satsattava yhä enemmän sekä näkyvyyteen verkossa, että sivuston ulkonäköön ja käytännöllisyyteen. onlineVerkkokauppasivuston tulee olla visuaalisesti tyylikäs ja selkeä, jotta kävijä viihtyisi sivuilla mahdollisimman kauan ja parhaimmillaan tekisi jopa tilauksen. Asiakkaan tulee löytää etsimänsä tuotteet mahdollisimman nopeasti, joten sivuston navigoinnin pitää olla looginen ja helposti löydettävissä. Tuotteiden maksamisen täytyy olla helppoa, ja muitakin vaihtoehtoja pitää olla kuin etukäteismaksu. Postiennakko on asiakkaan kannalta hyvä, mutta yritykselle saattaa tulla hävikkiä lunastamattomien tuotteiden osalta.

Kuvien merkitys verkkokaupassa

Nettikaupassa asiakkaan tärkein ostopäätökseen vaikuttava tekijä on tuotekuva, kuinka tarkka ja iso tuotteesta otettu kuva on, ja kuinka hyvin tuote vastaa asiakkaan odotuksia vielä tilauksen jälkeenkin. Tämän vuoksi tuotekuviin tulee panostaa, sillä ne ovat verkkokaupan tärkein myyntivaltti. Kannattaa antaa tuotteiden kuvaaminen ammattilaisen käsiin jos olet itse epävarma kuvien laadusta. Kaikki tuotekuvat tulee ottaa samalla valaistuksella ja mahdollisimman neutraalia taustaa vasten. Kuvissa tulisi olla myös suurennusmahdollisuus, jotta asiakas näkee tuotteen mahdollisimman tarkasti. Hyviä esimerkkejä laadukkaista tuotekuvista  löytyy Mötley Denimin verkkokaupasta. Jos kuvissa käytetään ihmismallia, esimerkiksi vaatekuvissa, on hyvä käyttää erinäköisiä malleja vartaloltaan sama vaate yllä. Sillä tavallisilla ihmisillä, eli asiakkailla, on kaikilla erilaiset vartalot, kaikki eivät näytä Naomi Cambellilta tai David Beckhamilta. Mahdollisimman todentuntuiset tuotekuvat vähentävät huomattavasti asiakaspalautusten määrää. Tuotekuvissa on myös tärkeää kertoa vaatteen materiaali, kuinka paljon se venyy ja mitkä ovat kyseisen vaatteen mitat. Mitä enemmän tietoa ostava asiakas saa etukäteen, sitä enemmän tyytyväisiä asiakkaita verkkokauppa saa.

Hyvä pelisivusto

Computer gameOn vaikeaa määritellä tarkasti millainen on hyvä pelisivusto, koska asia riippuu täysin käyttäjän omasta tarpeista ja vaatimuksista. Tiettyjä perusasioita voi kuitenkin ajatella hyvällä pelisivustolla olevan. Ensinnäkin laaja pelivalikoima selkeine opastuksineen on äärimmäisen tärkeä seikka. Käyttäjä ei varmasti jaksa selata epäselvää pelivalikkoa tai pelikuvauksia kovinkaan pitkään.Selkeyden lisäksi toinen tärkeä asia hyvällä pelisivustolla on nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu. Tämä tuo luottamusta pelituotteisiin sekä saa asiakkaan palaamaan sivustolle. Jos mahdollinen palvelussa ollut ongelma on selvitetty asianmukaisesti, jää pelaajalle hyvä kuva palvelusta. Myös omalla kielellä tarjottu asiakaspalvelu on elintärkeää. Myös ilmaiseksi tarjottava sisältö on houkuttelevaa; esimerkiksi Pelikone tarjoaa juuri kaikkea tätä. Sivustolla on helppo liikkua ja tarvittavan tiedon löytää heti.

Valtavan valikoiman äärellä

Kun käyttäjä on valinnut pelisivun jossa haluaa viihtyä pidempään, on hänen valittava peli satojen, kenties tuhansien, joukosta. Lisäksi peliohjeet tai -säännöt tulisi löytää sivustolta helposti. Jos pelejä on useita, voi tietojen etsiminen olla uuvuttavaa, mutta oikeanlaisella sivuston suunnittelulla tätä voidaan parantaa. Helppokäyttöisellä pelisivustolla, kuten Suomicasinolla, vaikkapa Blackjackin säännöt on selitetty ymmärrettävästi ja ne on helppo löytää. Kun halutut tiedot löytyvät selkeästi, ei käyttäjän tarvitse repiä hiuksiaan yrittäessään etsiä sääntöjä tai ohjeita itselleen uuteen peliin. Jos säännöt luettuaan pääsee yhdestä linkistä suoraan pelaamaan, helpottaa sekin pelaajan navigointia sivustolla.

Visuaalisuudella on merkitystä

Nettipelaajalle, oli pelivalinta mikä tahansa, pelin visuaalisuudella on yleensä suuri merkitys. Tästä syystä myös pelisivuston valintaan vaikuttaa sen ulkonäkö. Erityisesti ensimmäisen vierailunsa aikana kävijä kiinnittää yleensä huomiota siihen, miltä sivusto näyttää. Sivuston visuaalisuudella on myös paljon tekemistä sen helppokäyttöisyyden ja selkeyden kanssa. Esimerkiksi pelaa -painikkeiden taustasta erottuva väritys on myös tärkeää. Muun muassa Taukopelit-sivusto on hyvä esimerkki sivuston kokonaisväritykseen sopivista, mutta silti erottuvista, pelaa-painikkeista. Vaikka tausta ja muu kuvitus eivät saisi häiritä peliä, on kuitenkin mukavaa, että sivuston ulkonäköön olisi panostettu. Pelisivuston ulkoasussa hauskuuden tyylikkyyden ja selkeyden tulisikin aina kulkea käsi kädessä. Eikä toki unohdeta kattavaa pelivalikoimaa, sillä pelaamaanhan sivustolle lopulta tullaan.

Verkkosivujen parallaksivieritys

Parallaksivieritys (eng. Parallax scrolling) on verkkosivuissa käytettävä uusi visuaalinen tehokeino, jonka avulla sivulle saadaan luotua kolmiulotteinen vaikutelma ja jopa liikkuvaa taustakuvaa. Parallaksivierityksen ideana on se, että taustakuvat liikkuvat ”kameran” suhteen hitaammin kuin etualan kuvat ja objektit, jolloin sivulle syntyy syvyysvaikutelma. Periaatteessa parallaksivierityksen kuvatekniikka perustuu samanlaiseen kuvien kerrostamiseen kuin mitä mm. perinteisissä animaatioelokuvissa on käytetty jo 1930-luvulta alkaen. Ensimmäistä kertaa digitaalista parallaksivieritystä käytettiin videopeleissä 1980-luvun alussa, esimerkiksi sellaisissa klassikkopeleissä kuin Moon Patrol ja Jump Bug.Parallaksivierityksessä on olemassa neljä erilaista tekniikkaa: layer-tekniikka, sprite-tekniikka, pattern/animaatio-tekniikka ja rasteritekniikka. Näillä menetelmillä voidaan toteuttaa toisistaan hieman poikkeavia parallaksitaustoja, muta perusideana kaikissa on sama: saada sivulle luotua elävyyttä ja syvyysvaikutelmaa. Layer-tekniikka toteutetaan grafiikkaohjelmista tutulla tekniikalla, jossa kuva muodostuu kerroksista. Tässä tapauksessa kutakin kuvakerrosta voidaan itsenäisesti liikuttaa pysty- ja vaakasuunnassa. Sprite-tekniikka muistuttaa layer-tekniikkaa, mutta siinä käytetään ns. pseudo-layereita (joita kutsutaan spriteiksi). Ne ovat erilaisia itsenäisiä graafisia elementtejä, joita voi asetella taustakuvaan kerroksittain.Animaatiotaustoja voi puolestaan luoda ns. animaatio-tekniikalla, jossa vieritettävät taustakuvat voidaan lomittaa päällekkäin rakentamalla ne valmiista pienistä elementeistä. Parallaksivieritettäviä taustakuvia voidaan rakentaa myös perinteisellä rasteritekniikalla, jolloin kuvan muodostamisessa käytetään viivettä, mikä luo illuusion liikkuvasta kuvasta.Parallaksivierityksellä voidaan kieltämättä luoda graafisesti varsin näyttäviä sivustoja, mutta toki tässä – kuten kaikissa muissakin tehokeinoissa – kannattaa käyttää malttia: efektiä ei välttämättä kannata käyttää pelkän efektin vuoksi, vaan sen pitäisi tukea sivuston kokonaisideaa. Palkittuja parallaksivieritystä käyttäviä sivuja löytyy esim. awwwards.com -sivustolta.

Viimeisimpiä ilmiöitä verkkosivujen rakentamisessa

Jos olet ahkera internetin käyttäjä, olet varmasti huomannut, että www-sivuille on ilmestynyt viimeisen parin vuoden aikana paljon uusia asioita, ja monilla sivuilla on näkyvissä uudenlaisia trendejä niin sivun ulkonäön kuin toiminnankin suhteen.Eräs graafinen tehokeino, joka on otettu käyttöön monilla sivustoilla, on ns. parallaksivieritys, joka on alunperin videopeleissä käytetty efekti. Siinä sivun taustakuva pysyy paikallaan tai liikkuu hitaammin kuin sivun etualalla olevat elementit. Tämä antaa sivulle visuaalista syvyyttä, ja useimmiten se myös helpottaa sivun tekstien lukemista. Vieritykseen eli sivun skrollaamiseen liittyy myös toiminnallinen uusi ominaisuus (joka ei oikeastaan ole nyt enää niin uusi), jonka mm. Facebook otti yhtenä ensimmäisistä sivustoista käyttöön. Kyseessä on sivun dynaaminen skrollaus, jolloin sisältöä ladataan tietokonnasta sitä mukaa, kun käyttäjä selaa sivua alaspäin. Sivu siis tavallaan rakennetaan ”lennosta”.Muita tällä hetkellä suosittuja trendejä ovat esimerkiksi erityisen suuret fontit ja logot sekä dynaaminen fontin koko, jolloin sivun käyttäjä voi itse halutessaan suurentaa ja pienentää fontteja. Viimeksi mainittu on tosin ollut käytössä joillakin sivustoilla jo pitkän aikaa. Sivujen mobiiliyhteensopivuus on myös tätä päivää, ja yleensä mobiililaitteita varten on sivusta olemassa oma versionsa, johon puhelimen tai tabletin käyttäjä ohjataan automaattisesti.Tällä hetkellä ehkä kaikkein uusin ja huomiota herättävin graafinen tyylikeino on kuitenkin suuret ja korkearesoluutioiset taustakuvat, joita on alkanut näkymään yhä useammilla sivustoilla. Suuria taustakuvia käytetään tyylikeinona nykyään varmastikin osittain senkin vuoksi, että se onnistuu nykyään teknisesti aiempaa huomattavasti helpommin. Lisäksi selaimet ovat kehittyneet ja myös käyttäjien nettinopeudet kasvaneet, joten suuret ja laadukkaat taustakuvat eivät enää hidasta selaamista.

Tarvitseeko yritykseni sosiaalisen median sivut?

Sosiaalisen median sivut mahdollistavat uudenlaisen viestinnän yritykselle ja sen sidosryhmien välille. Yritys voi hoitaa muun muassa tuotteensa markkinointia, PR-toimintaa, viestintää, uusien tuotteiden ja palvelujen lanseerausta sekä informaation jakamista sosiaalisen median sivujen ansiosta. Näin ollen asiakkaat saattavat löytää haluamansa nopeasti vain yrityksen internetsivustoja selaten.Sosiaalisen median sivut toimittavat tiedon nopeasti asiakkaalleen. Linkityksen ansiosta myös yrityksen sivut löytyvät helposti ja näin ollen tulevat myös tutuiksi uusille asiakkaille. Vanhoja asiakassuhteita on helppo syventää antamalla asiaankuuluvaa ja kiinnostavaa sisältöä.Yksi sosiaalisen median sivujen hyödyistä on se, että yritys saa suoran yhteyden kohdeyleisöön ja voi luoda sekä kehittää sivustoaan aikataulunsa mukaisesti. Sivustoa voidaan käyttää viestintävälineenä asiakassuhteiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen yhteistyökumppaneiden, median tai yrityksen omien työntekijöiden välilläKaikkien näiden hyötyjen saavuttaminen vaatii yritykseltä kuitenkin tarkkaa suunnittelua, tavoitteiden asettamista ja sitoutumista. Internetin yhteisöjen hyödyntäminen vaatii yrityksen sosiaalisen median sivuston ylläpitäjältä kokemusta, mielenkiintoa ja aikaa.Se, että tarvitseeko jokainen yritys sosiaalisen median sivut, on kuitenkin asia erikseen. Yritys ei välttämättä tarvitse sosiaalista mediaa, jatkuvaa mainostusta internetissä tai jokaisen tuotteensa informaatiota muutaman hiiren klikkauksen päähän, mutta koska yhä useampi yritys sellaisen omistaa, ja koska yhä useampi asiakas käyttää internetiä tutustuakseen kilpaileviin tuotteisiin, sosiaalisen median sivut tuskin ikinä ovat haitaksi yritykselle – päinvastoin.

Verkkopalveluiden asiakastuki

Internetistä löytyy miljoonia nettisivustoja, joiden aiheet ja tarkoitus vaihtelevat aivan laidasta laitaan: on verkkokauppoja, konsultointipalveluja, viihdepalveluja, viranomaisten tiedotteita, ajanvarauspalveluja, nettiradioita, elokuvapalveluja, pelisivustoja ja niin edelleen – lista on loputon. Eräs asia yhdistää kuitenkin valtaosaa kaikkia internetin sivustoja: niiden kautta tulee pystyä kommunikoimaan jollakin tavalla sivua ylläpitävän tahon – oli kyseessä sitten yksityishenkilö, kauppa tai organisaatio – kanssa.

Mikäli tällaista mahdollisuutta ei perusteellisen etsimisenkään jälkeen sivulta löydy, on usein syytä suhtautua sivustoon vähintäänkin varauksella. Joissakin hyvin suosituissa palveluissa voi yhteystiedot olla melko monen mutkan takana osittain tarkoituksellakin, sillä muuten asiakaspalvelu hukkuisi yhteydenottoihin. Mutta näilläkin sivustoilla on yleensä ainakin web-lomake, jonka kautta voit olla yhteydessä sivun ylläpitäjään. Yhteystiedot tai kommunikointiväline saattaa puuttua sivustolta myös sen takia, että sivuston omistaja ei halua antaa tietoja itsestään. Kaikkein pahimmassa tapauksessa kysymyksessä saattaa olla jopa huijaussivusto.

Erilaisia tapoja olla yhteydessä web-sivun asiakaspalveluun on useita: perinteisimmät yhteydenottotavat ovat varmasti sähköposti ja puhelinnumero. Asiakaspalvelun kanssa tottuneesti keskustelevat ihmiset suosivat usein puhelinta, joka on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun vastaus tarvitaan nopeasti. Puhelinpalvelun haittana voi toisaalta olla se, että niihin joutuu usein jonottamaan, ja joskus palvelunumeroon soittaminen maksaa normaalia enemmän. Luonnollisesti myös ulkomaisiin numeroihin soittaminen on kalliimpaa. Erityisesti kotimaisten palvelujen osalta puhelintuki on kuitenkin usein hyvä vaihtoehto.

Sähköposti on kenties yleisin tapa olla yhteydessä asiakaspalveluun. Sähköpostissakin on paljon etuja: kirjoittamalla asian pystyy yleensä esittämään täsmällisesti, ja tarvittaessa sähköpostiin voi lisätä liitteeksi jonkin tiedoston, esimerkiksi tietokoneen ruudun kuvakaappauksen jostakin ongelmatilanteesta. Sähköpostia on useimpien mielestä varmasti myös helpompi kirjoittaa englanniksi, sillä monet kokevat melko suuren kynnyksen soittaa englanninkielisiin asiakaspalvelunumeroihin. Sähköpostista ei tosin aina tiedä, kuinka nopeasti vastaus tulee, mutta asiakkaidensa tyytyväisyyteen panostava sivusto kyllä mainitsee sivuilla, kuinka nopeasti sähköposteihin pyritään vastaamaan.

Uudempia asiakastukimuotoja ovat sen sijaan erilaiset chat-palvelut ja web-lomakkeet, joiden kautta voi lähettää tarkkoja kysymyksiä. Chat-palvelut ovat ehkä monille hieman oudompi tapa olla yhteydessä asiakaspalveluun – täysin syyttä, sillä chat on yhtä nopea kuin puhelintukikin, mutta asian pystyy esittämään lähes yhtä tarkasti kuin sähköpostissakin. Chat on lisäksi täysin ilmainen kommunikointitapa. Monet yritykset, joiden asiakaspalvelua on kiitelty, ovatkin tarjonneet nimenomaan chat-palvelun perinteisten kommunikointitapojen lisäksi.

Eräs alue, jossa asiakaspalvelun tärkeys korostuu, on internetin erilaiset nettipelipalvelut. Online-kasinot haluavat tarjota asiakkailleen kokonaisvaltaisen palvelun, johon pelivalikoiman ja oman pelitilin lisäksi kuuluu kiinteästi myös mahdollisimman laadukas ympärivuorokautinen asiakastuki. Peliharrastajille on erittäin tärkeää, että he tietävät luotettavan asiakastuen olevan aina tavoitettavissa sitä tarvittaessa. Esimerkiksi PokerStarsin tuki tarjoaa luotettavaa ja suomenkielistä palvelua kaikille asiakkailleen. Tarjolla on 24/7 asiakastuki, johon voit olla yhteydessä esim. sähköpostilla. PokerStars-sivustolta löytyy kuitenkin myös ns. UKK (usein kysytyt kysymykset) -listaus, joka kannattaa lukea ensiksi – usein vastaus kysymykseen löytyy jo tähän listattuna.

Muita suosittuja tapoja tarjota asiakastukea ovatkin juuri edellämainittu UKK (tai englanniksi FAQ: Frequently Asked Questions), sekä web-lomakkeet, joiden avulla kysymykset saadaan tarkasti luokiteltua oikeaan kategoriaan, mikä puolestaan nopeuttaa vastauksen saantia. Web-lomakkeet ovat usein myös merkittävä keino yrityksille ja organisaatioille saadakseen käyttäjistään taustatietoa. Esimerkiksi suuret verkkokaupat kuten Amazon ja myös suuret organisaatiot, kuten Aalto Yliopisto voivat saada tärkeää informaatiota erilaisten web-lomakkeiden ja kyselyjen avulla. Tällä tavalla sivustoja ylläpitävät tahot pystyvät vastaamaan paremmin asiakkaidensa tarpeisiin esimerkiksi kohdistamalla tietyt sivut juuri oikeille kohderyhmille.