Category Archives: Blogi

Liikelahjoja

“Mukava tehdä bisnestä kanssasi” – sano se tavaroin Liikelahjojen antaminen kuuluu bisnekseen kuin bisnekseen joulukorttien lähettämisestä maksettuihin illallisiin. Lahjoilla halutaan ylläpitää liikesuhdetta, kiittää yhteistyöstä ja mikä jottei samalla mainostaa oma yritystä. Maailmalla liikelahjat voivat olla hulppeita, korruption rajaa hipovia ylellisyystuotteita mutta kotimaassa liikelahjat ovat lähinnä liikkeen logolla varustettuja laadukkaita käytännön tavaroita, joiden tarkoitus on antaa lahjan saajalle positiivinen kokemus yrityksestä. Lahjaa valittaessa on hyvä perussääntö pitää mielessä, että lahjan saaja on yhtälailla kuluttaja kuin lahjan antajakin. Markkinoiden suuntaukset ja ilmiöt pätevät useimmiten myös liikelahjoihin ja ilmaisevat ajan hermolla olemista. Liikelahjakulttuurissa on tapahtunut muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana ja brändin merkitys on nostanut päätään, sillä liikelahja on valjastettu tukemaan brändin luomien mielikuvien rakentamisen eri vaiheita. Kuitenkin lahjan arvo on osattava kartoittaa tarkasti, sillä kallis lahja voidaan tulkita lahjukseksi mutta toisaalta rihkaman antaminen loukkaukseksi. Erityisesti maailmalla tulee olla tarkka lahjavalinnassa, sillä liikelahjojen antamisessa piilee paljon kulttuurisidonnaisia käytäntöjä. Erinomainen lahja muistuttaa antajan yrityksestä tai sen tuotteista, käytännöllinen, persoonallinen, hyödyllinen ja mahdollisimman kevyt kuljettaa, pieni, vähän tilaa vievä ja kestävä. Yhtiön nimen tai logon ei kuitenkaan tulisi olla turhan korostetusti esillä. Laajan valikoiman tuotteita tarjoaa muun muassa Axon Profil, joka tarjoaa ajateltuja liikelahjoja kaikista tuoteryhmistä. Axon Profilista löytyy hyväksi lahjaksi havaitut kynäsetit, käytännölliset ja aina tarpeelliset USB-muistitikut. Hittituote on ehdottomasti pieni ja kätevä hätälaturi matkapuhelimille, joka pelastaa liikekumppanin kuin liikekumppanin pinteestä ja pitää tämän aina tavoitettavissa, vaikka puhelimen akku olisikin heikompaa tekoa. Mainosvaatteet ja -karkit ovat tarpeellisia parantamaan yrityksen näkyvyyttä esimerkiksi messuilla. Lippikset, neuleet ja hupparit, pikeepaidat, pipot ja T-paidat saa helposti räätälöityä yrityksen logoihin ja väreihin ja kaulanauhat kuuluvat monen yrityksen perustavaroihin. Sateenvarjo on myös oiva lahjatuote, tässä ei niin kuivassa ilmastossa. Liikelahjan antaminen on pyyteetön teko, johon liittyy yleensä myös tavoite. Usein se on käsillä olevan liikesuhteen kehittäminen ja jo olemassa olevan sosiaalisenverkoston vahvistaminen. Yksi tavoite on myös tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamisen helpottaminen. Parhaimmillaan liikelahja viestii yrityksen arvoista ja lahja voidaan suunnitella tukemaan yrityksen kokonaisviestinnän tavoitteita. Osaavissa käsissä liikelahjat ovatkin tehokas kilpailukyvyn edistämisen keino.

Kuinka saada enemmän vierailijoita sivuillesi

Merkittävin tekijä tässä ovat hakukoneet, eli sinun tulee luoda sivustollesi sisältöä ottaen huomioon hakukoneet. Käytä sanastoa, jonka hakukoneet tunnistavat ja varmista, ettei suomen kielen astevaihtelu pilaa hyviä hakusanojasi. Jo niinkin yksinkertaisessa ja tutussa sanassa kuin äiti törmätään ongelmiin, ellei sana esiinny kuin taivutusmuodoissaan (äidin, äidille, äidillä…).Kiinnitä myös huomiota sivujesi ulkoasuun, tuoreeseen ilmeeseen ja sisällön ajankohtaisuuteen. Poista vanhentunut tieto heti! Varmista, että sivuillasi kerran käynyt, palaa takaisin. Yhdistä sivuihisi säännöllisesti uudistuva osa, vaikka blogi, joka houkuttelee ihmiset palaamaan sivuillesi uudelleen ja uudelleen, mutta muista, että kilpailu on kovaa. Sisällön tulee poiketa edukseen muusta tarjonnasta. Muista, että blogissa tulee olla asiaa, pelkkä viihdyttävyys harvoin riittää.Tärkeää on myös huolehtia siitä, että sivustosi aukeavat hyvin mobiililaitteilla. Jos sivusto ei aukea älypuhelimella tai tabletilla, rajautuu moni kävijä pois. Mikäli et itse osaa muokata sivustoasi mobiililaitteille sopivaksi, kannattaa pyytää ammattilaisen apua, sillä etenkin markkinointiin tarkoitettujen sivustojen on nykyaikana välttämätöntä toimia hyvin myös pienessä ruudussa ja mobiilisovelluksissa. Aina on mahdollista myös tehdä sivustosta erikseen mobiiliversio, jossa informaatiota ja etenkin kuvia on vähemmän kuin varsinaisissa pääsivuissa.Erilaisten yhteydenottomahdollisuuksien tarjoaminen on tärkeää. Laita etusivullesi pikalinkkipainikkeet sosiaaliseen mediaan, kuten Facebookiin ja Twitteriin, ja laita Facebook-sivuillesi säännöllisesti viittauksia ja linkki sivuillesi.

Suosittuja suomalaisia kasinosivustoja

Internet on tuonut mukanaan monenlaista uutta, ja monet asiat ovat myös yleistyneet netin myötä. Vielä 1970-luvulla pidettiin täysin utopistisena ajatusta, että pankkiasiat voisi hoitaa kotona, tai että televisioita ja elokuvia voisi katsella mielin määrin omalta henkilökohtaiselta tietokoneeltaan. Nykyään nämä molemmat asiat ovat aivan jokapäiväisiä. Näin on käynyt myös erilaisten pelien kanssa, ja pelaaminen onkin nykyään yksi suosituin ajanvieton muoto internetissä.Suomessa tilanne rahapelien suhteen on muutenkin hieman poikkeuksellinen, ja varsinaisia pelikasinoita on itse asiassa hyvin vaikea edes Suomesta löytää. Pelipaikkoja ovat perinteisesti olleet erilaiset pelisalit, joista löytyy sitten flippereitä ja muita kolikkopelejä, sekä mm. biljardi- ja darts-mahdollisuudet. Netin kautta klassiset kasinopelit kuten ruletti ja blackjack ovat kuitenkin saaneet tavallaan uuden elämän Suomessakin, ja näiden pelien suosio on kasvanut vauhdilla. Myös nettipokerista on tullut tunnettu laji, maailmalla pelaa monta suomalaista ammattilaistakin. Kolikkopelejä eli ns. hedelmäpelejä on toki paljon tarjolla Suomessa, mutta mikään ei kuitenkaan vedä vertoja nettipalvelujen valikoimille, kun esimerkiksi Vera & John nettikasino tarjoaa monta sataa erilaista kolikkopelejä ja videoslotteja.Koska kasinotarjonta netissä on varsin runsasta, voi olla vaikea löytää hyvää ja luotettavaa pelipalvelua itse. Onkin suositeltavaa käyttää Casino-opasta, jossa parhaimmat online-kasinot esitellään, ja tämän perusteella on jokaisen helppo löytää joukosta oma suosikkinsa. Casino-oppaassa on näkyvästi kerrottu eri pelipalvelujen tarjoukset uusille asiakkaille, ja sivulta löytyy tietysti myös suorat linkit pelikasinoihin.Edellämainittu Vera & John on eräs suosittu kasino, ja sieltä löytyy kolikkopelien lisäksi myös klassiset kasinon pöytäpelit: mm. eurooppalainen, amerikkalainen ja ranskalainen ruletti sekä useita erilaisia blackjack- ja pokeri-pelejä. Vera & John tarjoaa tällä hetkellä huiman 500 euron talletusbonuksen uusille asiakkaille, joten peliraha ei ihan heti kesken lopu tämän online-kasinon pelaajilta. Toinen suosittu suomalainen online-pelipaikka on Casinohuone, joka on perustettu jo vuonna 2000, ja se on nykyään johtava toimija Suomen kasinomarkkinoilla. Uudet pelaajat saat 100 % talletusbonuksen 100 euroon saakka, eli käytännössä 200 euroa pelirahaa, sekä lisäksi 10 ilmaispyöritystä Starburst-pelissä. Casinohuone jakaa myös bonuksia vanhoille asiakkailleen, ja kokeneet pelaajat pitävät tietysti silmällä myös mega-luokan voittoja jackpot-peleissä.

Sivustoja, joiden suunnittelu on hyvin onnistunut

Hyvin suunniteltuja kotisivuja ei enää nykyisin ole vaikea löytää. Monien tunnettujen yritysten sivut ovat jo melko hyviä, samoin monien nettikauppojen, mikä on luonnollista, sillä yrittäjä houkuttelee asiakkaita juuri nettisivujen, oman näyteikkunansa kautta. Kaupoista hyvänä esimerkkinä mainitsen lahtelaisen Mini More -lastenvaate- ja lastentarvikeliikkeen, jonka sivut ovat selkeät ja antavat liikkeestä laadukkaan vaikutelman. Sivut antavat kaiken tarvittavan informaation kokotaulukoista toimitusehtoihin ja tekevät asioinnista näin helppoa. Lastenvaateliikkeen etusivulla eli näyteikkunassa on myös linkki Facebookiin, mikä saattaa lisätä kävijän kiinnostusta, sillä lisäinformaatiota on näin helposti tarjolla.Hyvistä tunnettujen yritysten sivuista annan esimerkiksi Fazerin sivut, jotka ovat kauniit, ostamaan houkuttelevat, mutta myös hyvin informatiiviset. Sivut sisältävät tietoa tuotteista, kahviloista ja muista jälleenmyyntipaikoista, ohjeita niin herkkujen kuin käsitöidenkin valmistamiseen ja kilpailuja, ja ne osallistavat kävijää näin erittäin tehokkaasti.Myös erittäin hyviä kotisivuja ja nettiyhteisöjen sivuja on paljon. Esimerkiksi leivontayhteisö Kinuskikissan sivut ovat erittäin hyvät, sillä niissä on otettu huomioon sekä sivujen ulkonäkö että toimivuus. Sivustolla on huomioitu kolme merkittävää seikkaa: 1) kävijä tunnistaa sivut helposti eikä jää epäselväksi, että hän on juuri Kinuskikissan sivuilla, sillä logo ja taustakuva ilmaisevat sen selkeästi, 2) sivujen teema paljastuu heti ensi vilkaisulla ja 3) informaatio löytyy helposti laajalta etusivulta ja moni eri toiminto on saatu selkeällä asettelulla näkyviin niin, että kävijän mielenkiinto herää.

Suomen suosikki kauneus bloggaajat

Bloggaus on nyt kuumista kuumin trendi ympäri maailman. Kirjat, elokuvat, dieetit, kosmetiikka ja vaatteet arvostellaan blogeissa. Blogitkin saavat osansa arvostelusta ja bloggareille jaetaan erilaisia palkintoja. Bloggaus on hauska harrastus ja joillekin siitä on tullut jopa elinkeino.BlogiKilpailu blogien suosiosta on kovaa, mutta jokaiselle blogille tuntuisi löytyvän lukijansa. Blogeissa jaetaan reseptejä, kauneusvinkkejä ja suosituimmilla on jopa arvontoja. Yrityksetkin ovat keksineet blogien suosion ja ne käyttävät sitä nyt yhtenä markkinointikanavana. Yrityksillä on omia blogeja tai he saattavat lähettää bloggaajille tuotteita testattavaksi, jotka sitten kertovat mielipiteensä tuotteesta blogissaan. Bloggarit kulkevat kamera mukanaan ja jakavat sitten päivän mittaan tarkkaan napatut kuvat postauksissaan.Yleisimmät blogit ovat tällä hetkellä niin kutsuttuja life style-blogeja. Ne eivät ole niin tarkkaan rajattuja aiheiden suhteen. Hanna Alissa kirjoittaa blogissaan Cositas elämästään ja nainen kun on, kauneus on mukana monessa postauksessa.Kauneus on yksi suosituimpia aiheita blogeissa. Blogin Juille’s teema on selvästi tarkkaan rajattu. Blogissa testaillaan ja arvioidaan erilaista kosmetiikkaa. Viimeisin postaus kertoo Livbox:sta, joka on kerran kuussa ilmestyvä yllätyslaatikko täynnä kosmetiikkaa. Juille’s jakaa paljon vinkkejä erilaisten tuotteiden käytöstä, syynissä on kosmetiikkaa itseruskettavasta luomiväreihin.Swiss Clinic: llä on oma kauneusblogi, joka tarjoaa viimeisimmät kauneusuutiset. Blogissa kerrotaan mikä on Swiss Clinic:n mukaan tällä hetkellä muotia ja mitä uutta heillä on tarjolla. Yksi postaus käsittelee tämän hetken trendiä luonnollisuudesta ja meikkaamattomuudesta. Swiss Clinic tuo postauksessa esille omat tuotteensa luonnollisen kauneuden hyväksi, ripsi- ja kulmakarvaseerumit ja hampaidenvalkaisu- ja ihonhoitosetin. Blogissa löytyy hyödyllisiä vinkkejä myös terveyteen ja ehostukseen. Swiss Clinic:n postauksissa vilisee paljon heidän tehokkaita, luonnonmukaisia tuotteita. Yksi mielenkiintoinen postaus antaa täydelliset vinkit smokey eyes-silmämeikin tekoon ja toinen kertoi kunnollisesta ravitsemuksesta.Blogit ovat hyödyllinen väylä löytää kokemuksia erilaisista tuotteista ja palveluista. Blogit ovat mahtavaa ajanvietettä ja monet sanovat jääneensä mieleiseensä blogiin koukkuun. Nähtäväksi jää, onko blogi-kuume vain hetkellinen muoti-ilmiö vai elämään jäävä kokemuksien jakomuoto.

Urheiluyhteisö Suomessa, jolla runsaasti jäseniä ja vierailijoita sivustolla.

Urheiluyhteisö voi olla periaatteessa muutamien ihmisten keskustelupaikka verkossa, jossa samanhenkiset ihmiset kommentoivat urheiluaiheisia kysymyksiä. Nämä yhteisöt ovat yleisesti suosittuja, mutta niiden toiminta ja vaikutus on suhteellisen pientä. Myös veikkauksen ympärille on muodostunut omia yhteisöjä, kuten esimerkiksi ylikerroin.com. Betsafen sivustolta löytyy kattavat kertoimet monille sivustojen veikkausvinkkeille. Suomen kattavin ja jäsenmääräisesti suurin juuri urheilun ja liikunnan yhteisö on Valo, joka on yhdistelmä ja yhdistetty Suomen Liikunnan ja Urheilun, Nuoren Suomen, Kuntoliikuntaliiton ja Suomen Olympiakomitean toimesta vuonna 2012 ja alottanut toimintansa 2013.Suomessa toimii laaja urheilun ja liikunnan järjestö, jonka alaisuudessa puolestaan toimii monia pienempiä urheiluhenkisiä yhteisöjä ja järjestöjä. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry on perustettu vuonna 1993 ja järjestön yksi tärkeimmistä päämääristä on olla mukana rakentamassa hyvinvointi -Suomea, jossa ihmiset arvostavat terveyttä, turvallisuutta ja tasa-arvoa, sekä saada Suomen kansa liikkeelle terveyden ja hyvinvoinnin puolesta, sekä tuoda tunnetuksi arvokasta liikunnan merkitystä niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin vanhuksillekin. SLU käsittää yli 130 jäsenjärjestöä ja yli miljoona jäsentä ja yhdessä jäsenjärjestöjen kera SLU muodostaa valtavan liikunnallisen ja urheilullisen yhteisön. Jäsenjärjestöjen joukossa on 76 lajiliittoa, sekä erityisryhmien liikuntajärjestöjä on neljä. Lisäksi organisaatioon kuuluu valtakunnallisia järjestöjä kuten Suomen Olympiakomitea, Suomen Paralympiakomitea ja Nuori Suomi, sekä Työväen urheiluliitto. Slu julkaisee myös verkkolehteä nimeltä; Liikunnan ja Urheilun Maailma, jonka kirjoitusten aiheet löytyvät liikuntakulttuurin ja -politiikan aihepiireistä.Nuori Suomi ry on liikunta-alan yhteisö, joka ajaa lasten ja nuorten etuja liikunnassa ja urheilussa. Järjestö on sitoutumaton ja sen tärkein päämäärä on edistää ja tuoda esille lasten ja nuorten hyvinvointia, terveyttä, iloa ja mukavaa yhteistä tekemistä liikunnan ja urheilun kautta. Järjestön päämääränä on varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori niin halutessaan saisi mahdollisuuden liikkua ja harrastaa ja sen kautta saada itselleen hyvää oloa ja mielenkiintoista ja mukavaa tekemistä ja tervettä sosiaalista yhteistä toimintaa. Nuori Suomi ry on Suomen Liikunnan ja Urheilun, SLU:n jäsenjärjestö.Vuodesta 2013 lähtien Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry on Suomen Liikunnan ja Urheilun, Nuoren Suomen, Kuntoliikuntaliiton ja Suomen Olympiakomitean yhdessä perustama järjestö, jonka tärkeimpänä tavoitteena on edistää urheilua ja liikuntaa, sekä kansalaistoimintaa.

Tunnettuja suomalaisia urheilubloggaajia

Suosittuja suomalaisia urheiuliblogeja kirjoittavat mm. tunnetut urheilutoimittajat, urheiluselostajat, ja entiset urheilijat, jotka kirjoittavat asiantuntevasti, nasevasti ja huumorillakin höystetynä päivänpolttavista urheiluaiheista. Muutamia tälläisia urheilun asiantuntioita ovat; urheilutoimittaja Jari Porttila, Jääkiekkoilija Teemu Selänne, F1-kuljettaja Mika Salo, keihäänheittäjä Seppo Räty, sekä kartturi Tomi Tuominen.Mika Salo on suomalainen entinen F3- ja F1–kuljettaja, sekä Carting-kuljettaja. Mika Salo toimii myös F1-kisaselostajana, sekä F1-asiantuntijan roolissa. Alahärmässä on nimetty karting-kilpakeskus Mika Salon mukaan ja se tunnetaan nimellä; Mika Salo Circuit. Mikan blogi on nimeltään; F1 Salon silmin ja löytyy osoitteesta: http://blogit.mtv3.fi/f1salonsilminJari Porttila on tunnettu journalisti ja urheilutoimittaja, joka on toiminut myös urheilu-uutisten lukijana ja urheiluselostajana. Jarin asiantuntevia, urheilumaailmaan liittyviä kommentteja voi lukea osoitteessa: http://blogit.mtv3.fi/porttilaTeemu Selänne on kaikkien tuntema huippukiekkoilija ja arvokisamitalisti, joka pelaa tällä hetkellä NHL-joukkueessa; Anaheim Ducks. Selänne on yksi menestyneimmistä suomalaisista jääkiekon pelaajista ja hänen kommenttejaan jääkiekon maailmasta voi käydä lukemassa sivulta: http://blogit.mtv3.fi/salama/Seppo Räty on perinteinein suorapuheinen mies ja suomalainen keihäslegenda. Seppo Rädyn blogissa: Rädyn Rykäisy on kommentteja yleisurheilun maailman ajankohtaisista asioista. Suorasukaiset kommentit ovat arvostettuja ja kokemus puhuu puolestaan. Sepon suoraselkäisiä kommentteja löytyy osoitteesta: http://blogit.mtv3.fi/radynrykaisy/Tomi Tuominen on kartturi ja rallin asiantuntija, joka kirjoittaa mtv3:n sivuilla ralliaiheista blogia nimeltä: Nuotin vierestä. Tuomien on myös selostanut F1-kisoja ja toiminut kartturina jo vuodesta 1991, ralli on hänen intohimonsa ja vastaukset ralliaiheisiin kysymyksiin tulevat kuin kaupan hyllyltä. Tomin vauhdikkaita mielipiteitä rallista löytyy osoitteesta: http://blogit.mtv3.fi/nuotinvieresta/

Tunnettuja suomalaisia muotibloggaajia

Suomen tunnetuimpia muotibloggajia ovat mm. Niina Tapojärvi ja Anne Melender.Niina Tapojärvi on myös kansainvälisestikin tunnettu suomalainen muotibloggaaja, joka kirjoittaa blogia nimeltä: Nelliinan vaatehuone. Blogissa vierailee yli satatuhatta muodista kiinnostunutta kävijää joka kuukausi. Niina pitää myös tyylipäiväkirjaa ja esittelee blogissaan omaperäisiä asuja. Niina Tapojärvi on koulutukseltaan tradenomi ja Nelliinan vaatehuoneblogi sai alkunsa vuonna 2007, sattumalta ja mielenkiinnosta muotiin ja sen ilmiöihin. Niinan blogi on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta ja hän on mm. ollut kutsuvieraana kuuluisan suunnittelijan, Sonia Rykielin muotinäytöksessä Pariisissa. Suomalaisten muotilehtien gaalailloissa Niina on jo tuttu näky. Niinan blogia voi käydä lukemassa suraavasta osoitteesta: olivialehti.fi/nelliinan-vaatehuone.Anne Melander on muotibloggaaja ja sisustusalan ammattilainen, joka on pyörittänyt omaa sisustusliikettä jo vuosia. Anne kirjoittaa blogia nimeltä; Muoti mielessä, joka löytyy osoitteesta: evitalehti.fi/blogit/muoti-mielessä. Anne suosii yksinkertaisia vaatteita, joissa on tyylikäs leikkaus ja hänen mielstään pahinta mitä pukeutumisessa voi mennä vikaan ovat liialliset asusteet ja tehosteet, sekä vanhanaikaiset kengät.Muita tunnettuja suomalaisia muotibloggaajia ovat mm. Hanna Väyrynen, Teemu Bling ja Aurora Pöntinen.

Esimerkkejä suomalaisista yrityksistä, jotka ovat tunnettuja Internetissä ja miltä näyttävät heidän kotisivunsa

Suomalaisten suosituimpia ja tunnetuimpia kotimaisia verkkokauppoja ovat mm. Verkkokauppa.com, Stockmann ja NetAnttila.Verkkokauppa.com on yritys, joka koostuu niin kivijalkamyymälöistä, kuin verkkokaupasta ja kyseessä on Suomen toiseksi suurin jälleenmyyjä viihde-eletroniikan alalla. Tuotevalikoimaan kuuluu mm. elektroniikkaa, leluja, pelejä ja tietotekniikkaa. Yhtiö on saanut alkunsa vuonna 1992 ja työllistää yli 400 henkilö, yrityksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Verkkokauppa.com:in nettisvut ovat selkeät. Eri tuotekategoriat on selkeästi eritelty ja sivuilla liikkuminen on nopeaa ja sujuvaa. Käyttö- ja sopimusehdot, yrityksen yhteystiedot ja asiakaspalvelun yhteystiedot ovat helposti löydettävissä. Tuote- ja varastotiedot ovat ajantasalla, kuvat ovat selkeitä ja tuotekuvaukset informatiivisia ja asiallisia. Tilausprosessi ja maksuliikenne on sujuvaa.Stockmann on vuonna 1862 perustettu suomalainen yhtiö, joka harjoittaa vähittäiskauppaa ja yhtiöllä on yli 700 myymälää 16 maassa. Konserniin kuuluvat myös Hobby Hall, Lindex, Akateeminen kirjakauppa ja Seppälä, joilla on omat verkkokaupat. Stockmann tarjoaa laadukkaita merkkituotteita pukeutumiseen, vapaa-aikaan ja kodinsisustukseen. Lindex ja Seppälä ovat erikoistuneet pukeutumiseen, Hobby Hallin tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita suomalaisia ja ulkomaisia merkkituotteita mm. kotiin ja vapaa-aikaan. Stockmann-verkkokaupan sivut ovat laadukkaat, selkeät ja miellyttävät. Liikkuminen sivulla on miellyttävää ja nopeaa, tuotteet on helposti löydettävissä ja hyvin esillä. Tuotteiden kuvat ovat selkeitä ja laadukkaita ja tuotekuvaukset asiallisia. Asiaankuuluvat yhteys- ja asiakaspalvelutiedot ovat selkeästi löydettävissä, samoin tärkeät tietosuojatiedot ja käyttö- sekä sopimusehdot ovat asianmukaisesti saatavilla. Sivuston yleisilme on tyylikäs, sujuva ja helppokäyttöinen.